MENU

Tämä oli hieno päivä olla hääkuvaaja Helsingissä. Jo ennen kihlausta Valerie ja Ben vitsailivat siitä, että järjestäisivät 1920-luvun teemahäät. Siihen he sitten lopulta päätyivät, ja tapahtuma oli kerrassaan fantastinen. Valerie löysi Rosa Claran vintage-tyylisen mekon, Ben suunnitteli hääpäivän esitteet ja kyltit, ja he valitsivat juhlapaikaksi teemaan sopivan Valkoinen Sali Helsingissä.

Kaikki ei kuitenkaan mennyt häissä suunnitelmien mukaan. Hääautoksi suunniteltu 1930-luvun Ford hajosi hääpäivänä, joten pariskunta joutui 1980-luvun Mercedesin takapenkillä. Sade alkoi heti seremonian jälkeen ja jatkui hääpotrettien kuvauksen aikana Tuomiokirkon liepeillä. Mutta tämäkään ei häirinnyt paria: rakkaus ja ilo näkyivät joka hetkessä valmistautumisesta seremoniaan, sateiset hääkuvat ja yllätysbändin esitykseen mukaanlukien.

Illalla astuimme ulos ottamaan potrettikuvia raitiovaunukiskoilla juhlapaikan edessä. Ratikkakuljettajakin oli meiningissä mukana sen verran, että hän pysähtyi suojatien eteen ja viittasi meille ottamaan hääkuvia raitiovaunun edessä. Saimme lopulta upeita, ainutlaatuisia kuvia. Kun Helsingin Sanomien toimittaja kuuli tästä tapahtumasta ja näki kuvat, hän haastatteli raitiovaunun kuljettajaa sekä hääparia ja kirjoitti siitä jutun.

Nämä häät myös julkaistiin häät.fi:n blogissa.

Kirkko: Olaus Petri kyrka, Helsinki

Juhlapaikka: Valkoinen Sali, Helsinki

Hääpuku: Rosa Clara

Hiukset: Aleksandra B Salon

Sulhasen ja bestmanien puvut: Pukuvuokraamo Seremonia

Koristeet: Decor from Kirpputori (costing a hefty 8,70e) and the wine bottles for the candles were donated by Storyville bar. The beautiful hortensias were from Fauna&Flora.

Suunnittelu: Kyltit, pöytäkartat, ruokalistat, tarrat yms suunnitteli sulhanen Ben, joka työskentelee The&Partnershipissä. Ne on painottanut Grano.

Catering: Soupster catering

Kakku: Brooklyn Baking Co.

CLOSE